Tyttäreni hyvä ystävä oli kysynyt, voisinko tehdä hänen syntymäpäivilleen kakun - muuta lahjaa ei kuulemma tarvittaisi :) Mielellänihän minä suostuin. Ja heti suostuttuani alkoi pähkiminen siitä, millainen kakku pitäisi tehdä. Sankarilla kun ei ollut toivomuksia ja kakkukin oli lopulta puoliyllätys. Aikaakaan ei ollut liiemmälti. Tällaiseen lopputulokseen päädyin. Ja jotta ensimmäinen muille kuin omalle perheelle/suvulle tehty kakku ei vahingossakaan olisi nappisuoritus, piti tuon rusetin kanssa mennä kaikki pieleen, alkaen tekstien väärinpäin laittamisesta  No, kaikesta huolimatta kakku oli ollut päivänsankarille mieluinen ja muillekin maistuvainen :)

Paljon Onnea Anna!

Alaosa on 5 munan sienikakkupohja, tehtynä 26cm irtopohjavuokaan. Väleissä tällä kerralla pätkismousse. Ylemmän osan tein 20cm vuokaan ja lopulta pienensin sen halkaisijaltaan 16cm kokoiseksi. Väleissä vadelmamousse. Kostutuksena vaniljamaito, koristeet ja päälliset sokerimassaa. "Helmet", pallot ja rusetti töpsötelty myös hopeahileellä.

Pätkismousse

1 pussi (140g) pätkiksiä

2,5 dl FloraVispiä

200g Valio Viola maustamatonta tuorejuustoa

Sulata pätkikset mikrossa. Sekoita pehmenneet pätkikset tuorejuuston kanssa. Vatkaa FloraVispi vaahdoksi ja yhdistä vaahto juusto-pätkisseokseen.


Vadelmamousse

3 liivatetta

½ dl vadelma FunLightia

200 g maitorahkaa

1,5 - 2 dl FloraVispiä

3/4 dl sokeria

n. 3 dl jäisiä pakastevadelmia

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Lisää kermaan (FloraVispiin) sokeri ja vatkaa vaahdoksi. Kuumenna vadelmamehu kiehuvan kuumaksi, sulata liivatteet siihen.  Laita rahka kulhoon ja lisää liivatemehu ohuena nauhana kokoajan sekoittaen. Lisää kermavaahto. Lisää lopuksi jäiset marjat ja sekoita kunnes seos muuttuu vaaleanpunaiseksi ja alkaa jähmettyä.