Viikonlopun mökkireissulta tuliaisina saatiin muutama kantarelli, joista eilen leivoin kantarellipiirakan. Sieniä oli n. 4 dl ja ne kaikki luonnollisesti pannulla käytin ja piirakkaan laitoin . 

Pohja:

100 g margariinia

2 dl vehnäjauhoja

1,5 dl juustoraastetta

0,5 dl kylmää vettä

Nypi rasva, jauhot ja juustoraaste. Lisää kylmä vesi nopeasti. Levitä taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille ja laita sitten vuoka jääkaappiin odottamaan täytteen valmistumista.

Täyte:

n. 0,5 l kantarelleja (myös suppilovahverot kävisivät hyvin)

1 isohko punasipuli

1 prk (100g) kantarellituorejuustoa

n. 1dl juustoraastetta

2 munaa

2 dl kermaa

ripaus hienonnettua mustapippuria

Paista sieniä paistinpannulla, kunnes niistä on neste irronut ja haihtunut. Lisää pannulle nokare rasvaa ja lisää punasipuli renkaina sienten joukkoon. Kuullota hetki. Ota pannu liedeltä ja sekoita kerman joukkoon loput täytteen aineet. Ota piirakkavuoka jääkaapista ja kaada sienet ja sipulit pohjan päälle. Lisää lopuksi kermaseos. Paista 175 asteessa n. puoli tuntia.