Ostin vähän aikaa sitten Prismasta kirjan Suklaaunelmat ja tänään testasin ensimmäistä ohjetta. Koko kirja on täynnänsä ihanaakin ihanampia suklaisia herkkuja, joten pitkäksi aikaa riittää hyviä reseptejä . Tämä ainakin osoittautui varsinaiseksi unelmaksi .

Pohja

170g margariinia (ohjeessa oli suolaton voi, mutta sitä minulla ei ollut)

3 rkl kaakaojauhetta

2,5 dl hienoasokeria

2 munaa

2,5 dl jauhoja

Juustotäyte

2 dl ricottajuustoa (= 1 n. 250g:n purkki ricottaa)

3 rkl hienoasokeria

1 muna vatkattuna

Kuumenna uuni 180 asteeseen. Vuoraa pienehkö kakkuvuoka (n. 28 x 18cm) leivinpaperilla.

Sulata voi (margariini) keskikokoisessa kattilassa, nosta tulelta ja sekoita joukkoon kaakaojauhe ja sokeri. Vatkaa sekaan munat ja lisää sitten jauhot. Hämmennä tasaiseksi. Kaada vuokaan.

Vatkaa yhteen ricotta, sokeri ja muna. Pudottele sitten seosta teelusikallinen kerrallaan kaakaoseokseen. Vedä metallilastalla (lusikan varsikin käy) seokset yhteen niin, että syntyy kiehkurakuvioita.

Paista 40 - 45 min. tai kunnes paistos alkaa tuntua kiinteältä. Anna jäähtyä vuoassa ja leikkaa sitten neliöiksi tai suorakulmioiksi.

Minulla ei ole noin pientä vuokaa, joten tein omaani varten ohjeen tuplana. Tässä vielä kuva ennen paloiksi leikkaamista.