Meillä leivotaan suhteellisen harvoin hiivataikinoista mitään, mutta aina välillä tulee olo, että kädet olisi kiva upottaa kunnon taikinaan :) Niinpä pyysin isäntää tuomaan kaupasta kaksi hiivaa ja toisesta tehtiin sämpylätaikina. Ohje on suoraan sämpyläjauhopussin kyljestä.

5 dl vettä tai maitoa

50 g hiivaa

2 tl suolaa

2 rkl siirappia

½ dl öljyä

12 - 13 dl sämpyläjauhoja (itse laitan jauhot aina ihan näppituntumalla, mutta ihan noin paljoa en varmaankaan laittanut)

Lämmitä neste kädenlämpöiseksi ja liuota siihen hiiva. Lisää suola ja siirappi. Lisää puolet jauhoista ja vatkaa seosta voimakkaasti. Lisää loput jauhot vähitellen ja viimeisenä öljy. Alusta pehmeä taikina. Peitä taikina ja anna sen kohota lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi. (Itse käytän Tupperwaren leivontakulhoa, jonka upotan kansi kiinni olevana lämpimään veteen ja kun  kansi napsahtaa auki, on taikina valmista leivottavaksi.)

Kaada taikina jauhotetulle pöydälle. Leivo taikinasta kaksi tankoa ja jaa ne paloiksi. Pyöritä palat sämpylöiksi ja nosta ne pellille leivinpaperin päälle. Anna sämpylöiden kohota hyvin liinalla peitettynä.

Paista 225 asteessa uunin keskitasolla 12 - 15 min.