Tulin ihan heräteostoksena (ruokakaupassakin voi näköjään tehdä sellaisia) ostaneeksi munakoisoja ja mihinkäs ne paremmin sopisivat kuin moussakaan. Tämä oli helppo ja suht nopeakin versio, joten sopii arkiruoanlaittoon loistavasti.

Ainekset:

2-3 munakoisoa

4-5 isoa perunaa

2 keskikokoista sipulia

2 valkosipulin kynttä

400-500g jauhelihaa (lammasta tähän kuuluisi, mutta käytin naudan paistijauhelihaa)

paprikajauhetta

mustapippuria

2 dl lihalientä

Kastike:

5 dl maitoa

4 rkl vehnäjauhoja

3 dl juustoraastetta

suolaa

 

Pese ja kuori perunat sekä huuhtele munakoisot. Viipaloi molemmat ja laita viipaleet leivinpaprilla vuorattuun uunivuokaan. Sipaise viipaleiden päälle vähän öljyä ja ripottele suolaa. Laita vuoka 200 asteiseen uuniin n. 15 minuutiksi, jotta viipaleet pehmiävät hieman.

Freesaa sipuli- ja valkosipulisilppua pannussa, lisää jauheliha ja ruskista kevyesti. Mausta jauheliha, lisää lihaliemi ja hauduta seosta matalalla lämmöllä n. 20 minuuttia.

Lado voideltuun uunivuokaan kerroksittain munakoiso- ja perunaviipaleita sekä jauhelihaseosta niin, että alimmaiseksi ja päällimmäiseksi tulee munakoisoa/perunaa. Sekoita kastikkeen ainekset kattilassa ja kiehauta seos. Kaada kastike moussakan päälle. Kypsennä uunissa 200 asteessa n. 35 - 45 minuuttia. Jos pinta alkaa tummua liikaa, peitä vuoka kypsennyksen lopussa foliolla.

Tarjoa salaatin kera.