Näin jo hyvissä ajoin ennen helmikuun 5. päivää päätin kokeilla näiden torttujen tekoa. Ostin nimittäin eilen tarkoitusta varten Iloleipurin Runebergin torttuvuoan ja pakkohan sitä oli kokeilla heti :) Käytin vuoan mukana tullutta ohjetta, mutta sovelsin sen meille sopivaksi, meillä kun ei mantelia osa voi syödä. Ohjeessa luki, että taikinasta tulee n. 12 kpl, mutta minä en saanut parhaalla tahdollakaan kahdeksaa enempää.

Taikina:

225g voita

1½dl sokeria

3 munaa

3 dl vehnäjauhoja

1 dl piparimurskaa (tämä oli siis alunperin mantelijauhetta)

1½ dl korppujauhoja

2 tl leivinjauhetta

1 dl kermaa

 

Leivoksen sisään:

n. 50 g paistonkestävää vadelmamarmeladia

Koristelu:

vadelmamarmeladia

vesi-tomusokeriseosta

 

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää kananmunat yksitellen voimakkaasti vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut jauhot varovasti sekoittaen kerman kanssa vuorotellen. Annostele massaa leivosvuokaan 2/3 tilavuudesta ja pursota massan sisään vadelmamarmeladia. Paista leivokset uunin alatasolla 200 asteessa n. 15 - 20 min. (Kasta jäähtyneiden leivosten alapinta mateliliköörissä. Minä jätin myös tämän vaiheen pois.) Pursota leivosten päälle vadelmamarmeladia ja koristele marmeladin ympärys vesi-tomusokeriseoksella.